Wallin Olli-Pekka Tulevaisuus omiin käsiin.

Rantaruotsin kielen opiskelu ala-asteella on hyödytöntä

 

Ruotsin kielen valta-asemaan liittyviä monia myyttejä joihin joidenkin kohtiin haluan puuttua.

"RKP:tä, jolla ei silloinkaan ollut liiemmälti eduskuntapaikkoja, on aivan turhaa syyttää peruskoulun ruotsinkielestä.

Totta, ruotsinkielen asemaan Suomessa liittyy vahvasti rahavalta ja se että Suomessa ruotsin kielen asemaan voidaan liittää myös nk vanha hallintovalta, nk betre folke. Voidaan ajatella että RKP on vain sylkykuppi jonka taakse on hyvä piilottaa todellinen suomenruotsalainen vallankäyttö.

"Ruotsin kielen opiskelu on hyödyllistä kaikille suomalaisille."
Ei ole, peruskoulu ja koulut on valtion investointi kansakunnan yleissivistykseen, se on pohjakoulutus johon kaikki muu ylemmillä oppiasteilla tuleva oppiminen pohjautuu. Tällä investointille on oltava myös  kansakuntaa hyödyntävä . Itä-suomen asukkaille ruotsin kielen on hyödytöntä siihen panostukseen nähden. ruotsin kieleen investoitu raha voitaisiin käyttää esim venäjän kielen opetukseen joka hyödynnyttäisi alueen elinkeinoelämää pitemmällä ajanjaksolla. 

6 luokan kahden viikkotunnin ruotsinkielen opiskelu tarkoittaa käytännössä sitä että opetuksesta otettiin kaksi tuntia muista aineista se otettiin yhdistämällä luonnotieteiden ainetta yhdeksi ja vähennettiin näiden yhteenlasketusta että näiden 4 tunnin sijaan opetetaan keskimäärin 3 tuntia viikossa. Tulevaisuuden koululaiset osaavat ruotsinkielen ja muita kieliä mutta heidän yleistietoaan ollaan heikennetty järjestelmälle hyödylliselle tasolle.

Parempi ratkaisu olisi ollut poistaa kokonaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus ja siirtää siitä vapautuva tunnit luonnontieteiden kuten biologian opetukseen. Samalla yhden viikkotunnin lisäämisellä ei olisi ollut suurempaa vaikutusta koululaisen työkuormaan.

Ruotsin kielen opiskelu aloittaminen jo 6. luokalla tarkoittaa käytännössä myös sitä luonnontieteiden opiskelusta vähennettiin samanaikaisesti koska viikkotuntien kokonaismäärää ei lisätty. Tämä vaikuttaa väistämättä myös sitten yläasteella opiskeluun..

 

edit. typo fixed 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

"6 luokan kahden viikkotunnin ruotsinkielen opiskelu tarkoittaa käytännössä sitä että opetuksesta otettiin kaksi tuntia muista aineista se otettiin yhdistämällä luonnotieteiden ainetta yhdeksi ja vähennettiin näiden yhteenlasketusta että näiden 4 tunnin sijaan opetetaan keskimäärin 3 tuntia viikossa."

Väärin menee, nuo kaksi tuntia otettiin yläkoulunpuolelta ja siirrettiin alakouluun. Ja eikä luonnontieteistä joissa BG ja fyke on ole tunteja yhtään vähenetty vaan pysyneet samana. paikallisesti on toki voitu päättää suuremmista tuntimääristä mutta ei alemmista.

Niin lopuksi se toteamus että kutosluokan vähimmäistuntimäärää nostettiin, kuten tuntijakoja vertailemalla hyvin selviää.
Ruotsin opetuksen siirtämisestä voidaan ja koko kielestä vaikka mitä mieltä mutta sen verran tarkkuutta kannattaisi kuitenkin harrastaa että luvut jotka on helppo tarkistaa olisivat edes oikein.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Tarkistan luvut ja tunnit kohdilleen kunhan ehdin. Muutoin vain todeta että otin tunnit muistista ...

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Koko ruotsin pakko-opiskelu ei ole mitään muuta kuin kiusaa kansalaisia kohtaan. Vasta vähän aikaa sitten eräässä korkeakoulussa ensimmäisessä ruotsin tasokokeeessa koko vuosikurssista ei päässyt kuin yksi hyväksyttävälle tasolle ja kaikki muut joutuivat tukiopetukseen. Kuten arvata saattaa, niin kyseessä oli eräs kaukaisempi kolkka Suomesta, jossa ei pahemmin ruotsia käytetä.

Samalla voisi mainita, että eräs kaveri ei saanut tutkintoa yliopistosta ruotsin taki. Näinpä tämä kaveri yrittikin joka vuosi lähes kymmenen vuoden ajan uusia ruotsin kurssia, että saisi tutkinnon. En tiedä onko hän vieläkään saanut tutkintoa ulos.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Se on myös kiusaa suomenruotsalaista kulttuuria kohtaan. Pakkopullaa syöttämällä ei saada muuta aikaan kuin vastustusta ja inhoa.

Henry

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Totta. Suomenruotsin pakkosyöttäminen ei palvele käytännössä kenenkään intressejä, sillä sitä ruotsin murretta puhuu kansainvälisesti vain muutama satatuhatta henkeä ja suurin osa sen puhujista osaa myös suomea.

EF (Education First:in) mukaan englannin parhaita vieraskielisiä puhujia ovat ruotsalaiset. Suomalaiset ovat viidenneksi parhaita ruotsalaisten, hollantilaisten, tanskalaisten ja norjalaisten jälkeen:

https://en.wikipedia.org/wiki/EF_English_Proficien...

Pakkoruotsin suuria ongelmia ovat kielitaidon stereotypistyminen eli suomalaiset osaavat englantia, pahimmillaan heikosti ruotsia ja hyvässä lykyssä jotain muuta kieltä, mutta sitäkin heikosti. Tätä kautta pakkoruotsi heikentää motivaatiota osata muita kieliä ja oppimisessa hyvä motivaatio on menestyksen tärkein avain.

Suomessa pitäisi pyrkiä siihen, että jokaisen koululaisen pitäisi opiskella kahta vierasta kieltä, jotka he pystyisivät valitsemaan ryhmästä kieliä, joita voisivat olla esim. englanti, saksa, ranska, espanja, venäjä ja ruotsi. Toiseksi tietotekniikan sovelluksia, kuten skypeä tai muita vastavuoroisia videopalveluita voisi miettiä hyödynnettäväksi opetuksessa. Suomenruotsalaisten koululaisten pitäisi kuitenkin opiskella suomea, koska suomenkieli on maamme valta- ja yleiskieli.

Jukka Mäkinen

Mutta kun ruotsin osaaminen on sivistystä. Kukaan ruotsia osaamaton ei voi olla sivistynyt. Katsokaa nyt millaisia sivistymättömiä barbaareja saksalaiset, ranskalaiset, tai nuo kauheat britit ovat. Pois sellaineen meistä. Me haluamme olla niiiin sivistyneitä. Suorastaan sikamaisen sivistyneitä. Morsgrisar är vi allihopa, allihopa, allihopa.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

No juuri hyödyttömyyden vuoksihan sitä opiskellaan. Se on pelitasoitus.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Näinhän se 70-luvun Opettaja-lehti on myös kertonut perimmäiseksi syyksi peruskouluun tulleen pakkoruotsin - juuri tuon "pelitasoituksen".

On se kyllä vaan niin väärin, jos ruotsinkieliset joutuvat opiskelemaan suomea pärjätäkseen enemmistön kanssa, mutta suomenkieliset voivat samana aikana opiskella enemmän matematiikkaa tai jotain muuta kieltä.

Ei, eihän se käy, se on silkkaa vähemmistön sortoa, jota ei voida hyväksyä. Kiistely tästä asiasta alkaa olla jo lähinnä naurettavaa ja lapsellista tarrautumista johonkin ihmeelliseen kuplaan, jossa ei ole järjen häivääkään.

Käyttäjän tuomosalovaara kuva
Tuomo Salovaara

Ei tässä mistään "pelitasoituksesta" ole kysymys. Pakkoruotsin ainoa todellinen tarkoitus on ruotsinkielisen vähemmistön aseman ja Suomen keinotekoisen kaksikielisyyden pönkittäminen.

Emmehän me suomenkielinen enemmistö ruotsia kotimaassa tarvitse, suomella pärjää erinomaisesti.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Niillä rantaruotsalaisilla on vastaava termi eli tvungfinska - pakkosuomi.

Todetaan nyt näin omalla kohdalla että kun yliopistojen ulkopuolinen rahoitus on kiristymässä voimakkaasti, on pakko kääntää kaikki kivet. Niinpä laitoimme pohjoismaisten ystäviemme kanssa hakemuksen ja suunnitelmaa laatiessa englanti lipsahteli ruotsin puolelle ja oli hyvä olla taustaa niin pysyi kärryillä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Totta, mutta missä on suhteellisuudentaju? Väestömäärät ovat niin eripariset, ettei vastaavaa kielipakkoa löydy mistään muualta maailmasta. Vai löytyykö?

PS. Olisi ihan eri juttu, jos ruotsi kuuluisi johonkin puhutuimpaan kieleen Euroopassa, silloin sen pakon voisi järjellä myöskin paremmin hyväksyä.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

En oikeastaan ottanut kantaa ruotsin kouluopetukseen. Toteaisin ainakin, että ne uhat mitä ruotsinopetuksen poistamisesta on esitetty, ovat täysin spekulatiivisia. Yhtä spekulatiivisia kuin ne, joita luterilaisen valtionkirkon puolesta esitetään. Molempia kun voi perustella "kulttuurilla" ja "perinteillä".

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #16

Näinhän tuota selitellään - kultuurilla ja historialla... Olisi kuitenkin aika jo mennä eteenpäin ja ottaa huomioon globalisaatio ja sen tuomat uudet kielitaitovaatimukset. Ei Suomi voi jäädä paikalleen seisomaan kun muut naapurit menevät lennossa ohitse.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #16

Vastaus kommenttiin #16

Toteaisin ainakin, että ne hyödyt mitä ruotsinopetuksen poistamisesta on esitetty, ovat täysin spekulatiivisia. Yhtä spekulatiivisia kuin ne, joita luterilaisen valtionkirkon puolesta esitetään. Molempia kun voi perustella "kulttuurilla" ja "perinteillä".

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin Vastaus kommenttiin #18

Se että kouluissa opetetaan ruotsin kieltä ala-asteella tarkoittaa sitä siihen panostetaan kouluttamalla opettajia opettamaan rantaruotsia koululaisille. Sitten sen päälle tulee kirjakustannukset ja muu oppimateriaali.

Tämä on siis yhteiskunnan panostus yhteisistä verorahoista. Jo se yksin hyvä syy ruotsin kielen opetuksen muuttamiseen vapaaehtoiseksi kaikille koulutustasoilla missä se on tällä hetkellä pakollista.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi Vastaus kommenttiin #19

"Se että kouluissa opetetaan ruotsin kieltä ala-asteella tarkoittaa sitä siihen panostetaan kouluttamalla opettajia opettamaan rantaruotsia koululaisille. Sitten sen päälle tulee kirjakustannukset ja muu oppimateriaali."

Materiaalikustannukset eivät mihinkään nouse koska 7.lk materiaalia käytettään nyt vain 6.luokalla. Itseasiassa jos luokanopettaja pitää nuo tunnit se tarkoittaa sitä että kustannukset ovat alakoulun puolella halvemmat kuin mitä ne ovat yläkoulunpuolella.

Vapaaehtoisuus on toki kannatettava asia kunhan jostain siihen saadaan resursseja.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Suomenruotsalaisille suomen kieli on toinen kotimainen kieli mutta ruotsin kieli ei ole sitä kantasuomalaisille.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Juuri näin. Aloitteen ruotsin kielen muuttamisesta valinnaiseksi voi allekirjoittaa täällä:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1939

Jukka Mäkinen

Ei voi, vaatii pankkitunnukset, jotka menivät vanhaksi, eikä Nordea muka voi lähettää uusia ulkomaille. Jopa kansalaisten kansalaisoikeudet ovat pankkien kontrollin alla totalitaristisessa EU:ssa. :(

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Tulosta lomake, täytä ja lähetä aloitteessa ilmenevään osoitteeseen.

Pekka Iiskonmaki

''Rantaruotsin kielen opiskelu ala-asteella on hyödytöntä''

Suomi haaskaa valtavasti voimavarojaan kaikkeen turhaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Sinänsä on ihmeellistä huomata, että täällä Usarin kaikki pakkoruotsin puoltajat loistavat täydellisesti poissaolollaan. Lienevät nuo meriselityksetkin jo huonoiksi havaittuja, jotka eivät todellakaan enää pure nykyaikana kehenkään ajattelevaan ihmiseen.
Kaikki kuitenkin hyvin tietävät, ettei ruotsilla pärjää missään muualla kuin Ruotsissa, kun jopa norjalaiset ja tanskalaisetkin kääntävät puheen heti englanniksi.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Vastaus kommenttiin #21

"Kaikki kuitenkin hyvin tietävät, ettei ruotsilla pärjää missään muualla kuin Ruotsissa, kun jopa norjalaiset ja tanskalaisetkin kääntävät puheen heti englanniksi."

Kerro nyt kenen kanssa norjalaiset ja tanskalaiset kääntävät puheen englanniksi. Norjalaiset ja Tanskalaiset olettavat, että suomalaiset eivät ymmärrä tanskan tai norjan kieltä ja puhuvat englantia Suomessa sellaisilla seuduilla, joilla pääasiassa puhutaan suomen kieltä. Norjalaiset puhuvat kyllä ensisijaisesti norjaa, jos ovat esim. ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Tämä on itsestään selvää. Tarkoititko kenties jotain muuta tuolla puheen kääntämisellä englanniksi.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Pohjoismaiden neuvostossa muun muassa juuri tanskalaiset ehdottivat jo vuosia sitten kokouksiin yhteiseksi kieleksi englantia. Arvaapa kuka ainoana vastusti englantiin siirtymistä? - Just, tietysti suomalainen kansanedustaja, jonka puolue piti nähtävästi sinun laillasi ruotsia niin tärkeänä kielenä.

Kuten varmaankin tiedät, niin nykyään ovat kaikki suuret pohjoismaiset yhteisyrityksetkin jo siirtyneet englantiin, joka onkin tietysti ihan fiksua - kaikki lähtevät samalta viivalta.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #23

Vastaus kommenttiin #23

Kerro lähteesi, että väitteesi koskien Pohjoismaiden neuvostoa voidaan todentaa. Pohjoismaiden neuvostossa englantiin siirtyminen tarkoittaisi aikamoista käännösrumbaa, koska dokumentit pitäisi kääntää useammasta kielestä Englantiin. Tanskan- tai norjankielinen dokumentti on ruotsinkielisen luettavissa ilman käännöksiä och vice versa.

Pohjoismaisissa yrityksissä konsernikielenä on usein englanti, koska monet suomalaiset eivät osaa sitä ruotsia. Kumma kyllä, esim. Nordeassa käytetään ruotsia viestinnässä Itämeren kummankin puolen niiden kesken, jotka osaavat sitä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #24

Kuuntelen nyt Karita Mattilan esiintymistä, joten kaiva sinä itse googlesta esiin tuo vanhä neuvoston äänestys, sieltä minäkin sen aikanaan löysin.
Silloin kielteistä "päänappia" oli painamassa vasemmiston Outi Ojala. Vuotta en enää muista.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #25

Vastaus kommenttiin #25

Kuuntelen nyt Jope Ruonansuuta, joten hoida hommasi.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #27

Sinähän kohtelias poika olet:) Ruonasuuta nyt kuulee aina, mutta Karita Mattilaa ani harvoin suorana lähetyksenä. Hyvää yötä vain ja ota rauhallisesti...

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #28

Vastaus kommenttiin 28.

Esitit väitteen, jonka oikeaksi todistamisen velvollisuus on sinulla. Ei ole minun tehtäväni osoittaa väitettäsi oikeaksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset