Wallin Olli-Pekka Tulevaisuus omiin käsiin.

Lapsilisien poistamisella uhkaaminen on huono politiikkaa

 

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pitaisiko-vain-rokotettujen-lapsie...


Lapsilisien ja muiden etuuksien poistamisella uhkaaminen rokotekriittisiltä on huonoa politiikkaa joka ei johda hyvään lopputulokseen pitemmällä ajanjaksolla.

Se että valtio haluaa pakottaa lapsiperheitä rokottamaan lapsensa uhkaamalla esimerkiksi lapsilisien poistamisella ei ole päälle järkevää toimintaa valtion kannalta. Tämä voi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen että terveydenhenkilöstöön kohtaan voidaan kohdistaa väkivaltaa tai sillä uhkailua ja pahimmassa tapauksessa johtaa korruptiota sillä että kirjataan vääriä tietoja rekistereihin vaikka lapsia ei olisi todellisuudessa rokotettu.

Jos kirjataan lapsia rokotetuiksi siinäkin tapauksessa että lapsia ei olisi todellisuudessa rokotettu johtaa myös virheellisiin tilastoihin ja tämän seurauksena voidaan mennä siihen tilanteeseen että kansanterveystieteen tilastot ja tutkimukset antavat virheellistä tietoa keskipitkällä ajanjaksolla tarkasteltuna.

 

Etuuksien poistamisella uhkailu toimii heikoimmassa asemassa oleviin perheisiin jotka muutenkin elävät tukien varassa. Toimeentuleviin perheisiin tällä lisien poistolla uhkailulla ei ole vaikutusta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Aivan. Huostaanotto lapsen terveyden turvaamiseksi olisi toimiva keino, mikä ei lapsen etua mitenkään vaaranna. Sehän voidaan purkaa, kun rokotteet on annettu. Samalla tavalla toimitaan, kun Jehovan todistajat kieltävät verensiirron lapsiltaan.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Mihin otat huostaan satoja tai tuhansia lapsia ? Ja mitenkä luulet että tämä auttaa lain kunniottamisessa väestön piirissä ?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Tuhansia? tuskimpa sentään. Huostanotonhan ei tarvitse kestää periaatteeessa kuin pari päivää, että rokotteet saadaan annettua. Kyllä yhteiskunnan on huolehittava lasten oikeudesta tulla rokotetuksi, olivat vanhemmat ihan mitä mieltä tahansa.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Pakottaminen on aina huono keino. Laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Rokottamattomat lapset vaarantavat myös sellaisten lasten hengen, jotka eivät voi rokotusta todellisista syistä ottaa. Jos tällainen lapsi kuolee tuhkarokkaan, olisi varmaankin syytä tehdä rikosilmoitus rokottamattomien lasten vanhemmista, hehän ovat syyllistyneet kuolemantuottamukseen. Jotta tähän ei tarvitsisi mennä, on pieni pakko parempi keino.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Kysymys kuuluu kuinka pitkälle valtio voi käyttää pakkokeinoja perheiden suhteen. Perheet kun ovat yhteiskunnan perusyksikkö.

Tässäkin nähdään miten sinänsä harmittomia rekistereitä kuten rokoterekisteriä voidaan käyttää aivan toisiin tarkoituksiin kuin niitä on alunperin on suunniteltu.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #9

Yhteiskunnalla on velvollisuus suojella lapsia myös vanhempiensa mielivallalta.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson Vastaus kommenttiin #10

Koskeeko tämä myös kotona tupakoivia vanhempia?

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin Vastaus kommenttiin #10

Kuka suojelee lapsia valtiovallan väkivallalta ellei vanhemmat itse ?

Kummasti vain huudellaan vaikka minkä rokotuksien perään mutta kun tulee haittavaikutuksia niin yhtäkkiä vastuunkantajia ei löydy.

Kumma juttu.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

"Pietarsaaren alueella on tosiaan pitkään ollut rokotuskriittinen johtohahmo, joka on ylläpitänyt rokotuskriittistä sivustoa ja luennoinut aiheesta."

Syylliselle syyyte vaan . Ja lasku perään aiheuttamistaan vahingosta .

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Lapsilisien poisto on sopiva aloituskeino. Jos se ei saa niskuroivia taipumaan, on otettava käyttöön tehokkaammat keinot.

Ihmishenkien tahalliseen vaarantamiseen puututaan tehokkaasti muissakin tapauksissa - miksi rokotuksen laiminlyöminen olisi jotenkin lievempi tapaus. Vapauksiin liittyy aina vastuu. Nyt rokotuksia laiminlyövät ovat unohtaneet vastuunsa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Ei tuollainen uhkaus johda mihinkään syystä että ehdotus on syrjivä ja tehoton.

Rokottamattomien lasten eristys, huostaanotto ja rikosilmoitusmahdollisuudet vanhempien välinpitämättömyydestä ja epäillyistä vammantuottamus-pahoinpitelyrikoksista ovat lakitasossa jo olemassa, niitä pitää vain uskaltaa käyttää.

Onneksi Suomen rokotekattavuus on korkeaa tasoa. Vaikka nyt löytynyt hölmöläisten yhteisö tuottaa epidemiariskin, melko suurella varmuudella kukaan ei tuhkarokkoon tällä kertaa kuole. Jos sairastuneita lapsia olisi muutamia tuhansia, todennäköisesti ainakin yksi kuolisi vanhempien idioottimaiseen valintaan jättää rokotukset ottamatta.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Onhan meillä muitakin pakkolakeja jotka kohdistuvat lapsiin ja heidän vanhempiensa toimintaan.
Yksi hyvä esimerkki on oppivelvollisuuslaki, samalla tavoin voisi toimia myös "rokotelaki" liitettynä kouluterveyden huoltoon.

Toinen keino lisätä halukkuutta lasten rokottamiseen olisi rajata oikeus saada lapsi kunnalliseen päivähoitopaikkaan, mikäli rokotuksista ei ole huolehdittu. Näin rokkottamaton lapsi ei vaaranna laumarokotus suojaa. Vanhemmat joutuisivat itse etsimään hoitopaikan omalle rokottomattomalle lapselleen ja maksamaan sen täysin itse.

Eskariin siiryttäessä otettaisiin sitten käyttöön "rokotelaki"

Käyttäjän SeppoMakkonen kuva
Seppo Makkonen

O-P W. Katsoppa täältä mihin rokoterekisteriä käytetään https://thl.fi/fi/web/rokottaminen/kansallinen-rok.... Juuri niin, myös rokotekattavuuden seurantaan. Vaaran aiheuttaminen muille on rangaistavaa, siihen perustuu meidän oikeusjärjestelmä, joka on rakennettu kostamaan kansalaisen puolesta. Muuten kansalaisten pitäisi ottaa laki omiin käsiinsä, ja siitähän ei hyvä seuraa, koska vahvimmat voittaisivat lähes aina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset